Allerginen alveoliitti – Linnunpölykeuhko

Olen nyt viettänyt viikon sairaalassa. Ikävä kyllä näyttää pahasti siltä, että minulla on allerginen alveoliitti, eli ns. pölykeuhko.

Pölykeuhko on vaarallinen ja raju allerginen muoto, jossa erityisen pienet pölyhiukkaset ovat päässeet keuhkorakkuloihin. Neitokakadupöly on juuri tällaista tarpeeksi hienojakoista pölyä. Tauti on parantumaton ja voi hoitamattomana johtaa keuhkofibroosiin, joka merkitsee keuhkojen toiminnan pysyvää heikkenemistä. Omalla kohdallani oli kuulemma viittä vaille, ettei kudoksiin tullut pysyvää arpeutumista.

Diagnoosi ei ole 100% varma, eikä siitä edes voi saada varmuutta vielä aikoihin. Kuitenkin spesialistit ovat erittäin varmoja, että juuri pölykeuhko on kyseessä. Odotamme myös papukaija-allergiatestiä, joka tehdään Helsingissä verinäytteistäni.

Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että minun pitäisi luopua lintuharrastuksestani koko loppuelämäkseni.

Tilanne on minulle sanoinkuvaamattoman hirvittävä, enkä suoraan sanottuna tiedä, miten selviän tästä henkisesti. Olen kysynyt ratkaisuista lääkäreiltä, mutta vastaukset ovat olleet erittäin ankaria. Olen itkuni itkenyt alustavasti, mutta rankimmat ajat ovat vielä edessä varmasti. Minulla on ollut muutama päivä tässä aikaa harkita erityisiä ratkaisuja. Koska varmuutta diagnoosista ei ole, olisi ihan hirvittävää vain etsiä suoraan uudet kodit. Ratkaisuni tilanteeseen on luoda pitempiaikaiset hoitosopimukset ja sijoittaa linnut näihin koteihin niin, että omistusoikeuteni säilyy. Näin, mikäli jotakin muuta löytyy oireiluni taustalta, voin vielä pelastaa rakkaimman harrastukseni.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että K-poikue jää toistaiseksi viimeisekseni. Kiitos kaikille ihanille poikasten omistajille, jotka ovat ottaneet kasvattini hyvään hoitoon ja tarjonneet lapsilleni rakastavan perheen.

Korostan, että kyseessä ei ole mikään pikkuinen allergia, jonka voisi parantaa napsimalla vähän Kestineä tai Zyrteciä. Tämä ei ole mikään ”voin pitää yhden linnun ja vähentää oireita”. Tämä tauti lähes vei henkeni. Ainoa lääkitys on kortisoni, joka heikentää luustoa ja keräännyttää nesteitä, aiheuttaa näköongelmia, kuormittaa sisäelimiä ja on pitkällä ajalla suuri terveydellinen riski. Sekään ei kuitenkaan poista kuin oireet. Lääkäri vertasi lääkehoitoa siihen, että heittää lasillisen vettä roihuavan tulipalon reunoille. Kortisonia joudun joka tapauksessa syömään nyt peräti kolmen kuukauden kuurin ja jo nyt tunnen turvotuksen sormissa ja jaloissa.

Ihan niin helpolla ette pääse minusta eroon. Variaatioiden aikakausi jää kyllä nettiin ja yritän kirjoitella motivaation mukaan lisää tietoa. Yritän yhä myöskin jatkaa Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n aktiivina ja kirjoittaa Eettisen eläinkaupan sertifiprojektin työryhmälle neitokakaduohjeistuksen loppuun asti. Poikaystäväni kannustaa myös jatkamaan yhä kirjan kanssa. Olisi typerää heittää 15 vuoden kokemus ja kaikki tietoni linnuista hukkaan. Elämäntehtäväni on auttaa tätä lajia voimaan paremmin ja avustaa ihmisiä ymmärtämään lintujaan. Vaikka minulla ei olisi omia lintuja enää, minä voin yhä täyttää tätä tehtävää. Myönnän, että aluksi tuntuu varmasti siltä kuin puukkoa käännettäisiin haavassa. Toivon kovasti teiltä kaikilta kärsivällisyyttä, sillä varmasti tällainen tilanne katkeroittaa jonkun verran. Pahoittelen jo etukäteen, jos tunnun kyyniseltä. Minä vain olen aivan hajoamispisteessä tästä kaikesta. Saatan purkaa sen viattomiin, vaikka ei tässä ole ketään syyllistä. Silti olen todella pahoillani tästä.

Tänään pääsen kotiin. En saa mennä lintujeni luokse ilman 95% ilmasta suodattavaa maskia ja tällaistakin kontaktia on vältettävä. Tulee sattumaan uskomattoman paljon kieltää rakkaitani tulemasta lähelleni. Mahdanko edes kyetä siihen? En usko… No, sitten ollaan koko ajan maskissa. Kun Wryy tulee iloisesti tervehtimään tai Ninja pyytää nojata poskeeni, miten minä kestän sen? Miten muka voin torjua ne? Enkä ymmärrä, miten ihmeessä voin millään tavalla luovuttaa näitä kellekään. Minulla on muutama ihminen mielessäni parille yksilölle. Valitsemani hoitajat ovat sellaisia, joihin todella luotan. En siis ota vastaan mitään ostotarjouksia puolituntemattomilta. Jos joillekin ei saada sujuvaa hoitopaikkaa, laitan ilmoituksen tänne sivuilleni.

Minun käsketään priorisoida ja sanotaan, että ajattele nyt elämääsi. Mutta entä jos neitokakadut ovat elämäni? Miten voi ajatella elämäänsä, kun siitä niin suuri osa viedään pois?

Olen todella turhautunut, masentunut, surullinen ja vihainen. Miksi juuri minä? Kaikista neitokakaduharrastajista… miksi helvetissä juuri MINÄ?

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *