Ikävä

Kunhan kirjoittelen…

Pari päivää olen ollut melkeinpä seesteisenä, mutta tänään iski taas jotenkin kaaliin tämä menetyksen luokka. Meillä on vieraita, joille kerroin matkasta Saksaan. Näytin kuvia lehdistä. Esittelin yhtä kirjoistani, kun siitä kysyttiin. Pienen mutkan kautta päädyin ajattelemaan eritoten Wryytä. Itku pääsi.

Sain jokin aika sitten ihania kuvia Ninjasta. Se on saanut ystäväkseen undulaatteja, jotka rapsuttelevat ja sukivat sitä. Jotenkin niiden yhteiskieli pelaa tosi hyvin.

Tätä on ihan järjettömän vaikea oikeasti tajuta. Välillä vaan haluaisi oksentaa pahan olon pois, sitä syleilee noita ihania pehmoisia sulkia ja varovasti nuuhkaisee, vaikka se ei kai ole hyvä juttu terveyden kannalta. Työ alkaa pian. Suremiselle ei ole siellä aikaa. Kahdet itkut on tullut, kun olen varovasti koettanut selittää työkavereille, miksi esim. viime torstaina sanouduin irti kaikesta työstä muutamaksi tunniksi illalla. ”Koska vaan muulloin saa häiritä vaikka keskellä yötä, mutta tänä iltana mä tarvitsen muutaman tunnin itsekseni.”
Onneksi muutama ystävistäni on ollut todella ymmärtäväisiä ja kannustavia. Unohtaneet välillä omatkin huolensa auttaakseen minua. Se on tuntunut tosi hyvältä ja lähentänyt meitä suuresti. Jotain hyvääkin.

Tyhjä kerroshäkki möllöttää tuossa vierellä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *