Tapaus räkättirastas

Tänään kävin töiden lomassa keikalla Raisiossa. Poistuin juuri ohitustieltä ramppia pitkin kohti Myllyä, kun tien varressa näkyi auton alle jäänyt räkättirastas. Juuri ollessani ohittamassa poloista, lintu näytti ikään kuin nostavan päätään ja liikahtavan kuin kituen. Tielle ei saanut edes pysähtyä, joten ajoin äkkiä auton Bauhausin pihaan ja juoksin nurmimäen alas, kipittäen pyörätietä pitkin kohti rampin risteystä, jossa oli jo penkkaa. Ohi kiitävät autot katsoivat hiukan hassusti, kun poimin linnunraadon maasta. Se oli kuin olikin elävä.

Soitin isälleni, jolle olen kesätöissä, ja pyysin, että saan ottaa tunnin vapaata hoitaakseni linnun tilan eteenpäin. Isä tiesi, että asia on minulle tärkeä, joten toivotti onnea matkaan ja sanoi, ettei ole kiirettä. Soitin eläinhoitolalle, mutta he eivät olisi päässeet kuin vasta usean tunnin päästä, joten päätin tuoda linnun sinne itse.

Tarkastelin lintua. Sen jalat olivat heikot, mutta toimivat yhä ja olivat elolämpimät. Toinen siipi toimi hyvin, mutta toinen aristi. Huolestuttavin oli perän seutu, ja pahoin pelkään, että pelviksessä oli jonkinlainen murtuma. Mietin, ettei lintu varmaan selviäisi, mutta sillä hetkellä en olisi pystynyt lopettamaan sitä, ja on sitä ihmeellisemmästäkin nähnyt linnun selviävän.

Laskin rastaan syliini asettuen ajovalmiuteen ja sain kirppukasalta lahjaksi hätäkakan sekä lintujen oman version hirvikärpäsestä. Ajoin Kurrapolulle itku silmässä räksän vedellessä sikeitä sylin lämmössä, ja harmiksi eläinhoitola olikin muuttanut uuteen osoitteeseen. Paniikissa soittelin ihmisiä läpi ajo-ohjeiden varalle, kun lopulta sain eläinhoitolan itsensä kiinni ja sitä kautta neuvot, kuinka tulla paikalle.

Kun pääsin perille, lintu hieman virkosi nokostensa jälkeen. Hoitolalla tarkastettiin linnun kunto nopeasti, minkä jälkeen he totesivat, että se voi hyvinkin vielä selvitä. Se oli minulle todella iloinen uutinen! Sitten pelastus ei tosiaan mennyt hukkaan. Siihen tien viereen se olisi kuollut ja tuskin kukaan olisi sitä siitä lähtenyt ottamaan tai edes osannut nähdä, että raadolta näyttävä olento oli vielä elossa.

Turun eläinhoitolan uudet tilat ovat todella upeat! Siellä oli kookkaita häkkejä vaikka millä mitalla ja todella mukavan näköistä, siistiä ja sopivan valoisaa. Olen todella iloinen, että hoitolalla on nyt noin hyvät puitteet jatkaa toimintaansa. 🙂 Kaikki tsemppi sinne päin! He tekevät tärkeää työtä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *