Malja terveydelle!

Tarinan onnellinen loppu – vaiko kenties uuden alku?

Hain jokin aika sitten Wryyn seuraksi tänne myös Ninjan hoitopaikastaan. Aluksi kaksikko päätti hullaantua toisistaan, ja pesääkin alettiin väsätä, mutta onneksi huurut menivät nopeasti ohi valon vähentämisellä.

Tänä viikonloppuna Lemmikkilinnut Kaijuli ry järjesti Antaverkan leirikeskuksessa mökkiviikonlopun ja syyskokouksen. Menin tirppojen kanssa sinne, ja meni oikein hyvin! Oli hauska nähdä, miten hyvin neitokakadut tulivat toimeen ja leikkivät keskenään paikkoja tutkien. Neitokakaduja tapahtumassa olikin monta: Wryyn ja Ninjan lisäksi Veeti, Roomeo, Tipu ja Nelli.

Ehkä yksi viikonlopun suurimmista kohokohdista oli, kun kohotimme yhdessä maljan sille, että diagnoosini oli väärä. Kyllä, oikein luettu! Nyt olen ollut kolme viikkoa lintujen kanssa ilman oireita. Kävin lääkärissä, jossa keuhkoni kuunneltiin, ja niiden ääni oli täysin normaali. Kuten totesin maljaa kohottaessani, nyt palaan harrastuksen pariin ja ryminällä palaankin. Lukuisat onnen kyyneleet tuli itkettyä monen kanssa viikonlopun aikana ja käytiin läpi niin suuria iloisia tunteita, että sädehdin varmasti vielä pitkään tämän jälkeenkin.

Tietenkin myös kokoustelimme ja pääsin julkistamaan viimein myös kasvatussysteemin käyttövalmiiksi. Pari lisänakkia tuli saatua myös.

Kaiken kaikkiaan oli todella antoisaa ja kivaa! Suosittelen oikeasti todella lämpimästi näitä viikonlopputapahtumia kaikille, joita vähänkin kiinnostaa. Tutustuu niin kivoihin ja mahtaviin ihmisiin, pääsee tapaamaan muita lintuja ja omalle linnulle tulee mahdollisuus lajikontaktiin ja sosialisointiin. Monesti noissa tilanteissa tulee myös opittua kaikenlaista muilta ja samalla opetettua toisille omia vinkkejä.

Nyt taas palataan hetkeksi arkeen. Seuraavaksi olisi tarkoitus kuulla sanat ”väärä diagnoosi” myös lääkärin suusta. En usko, että se on erityisen vaikeaa enää tällä näytöllä. Siitä seuraava askel on sitten potilasasiamiehelle tehty yhteydenotto. Ikävä kyllä joudun odottamaan toukokuuhun, ennen kuin voin aloittaa harrastuksen uudelleen, sillä uudessa kodissani ei oikein voi pitää lintuja ja olen jumissa täällä tosiaan vuokrasopimuksen vuoksi vielä toukokuuhun. Mutta sitten etsin uuden kämpän, jossa voin taas aloittaa alusta.

Huh, mikä vuosi. Oikein kirpaisee lukeakaan noita vanhoja blogientryjä aiheesta. Olen kyllä ollut todella rikki. Mutta samalla sitä tuntuu siltä, että on kasvanut ihmisenä hurjasti ja voimistunut, sekä oppinut itsestään. Nyt kun on saanut tällaisen uuden mahdollisuuden, koen, että minun on tartuttava siihen. Tästä eteenpäin tahdon tehdä asiat entistäkin paremmin. Puhdas pöytä, uusi alku. Ehkä kaikella on ollut tarkoituksensa. Ehkä tämänkin syy selviää vielä. Mutta kaikki aikanaan.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *