Motivaatiosyöpöt

Poden hivenen kurjaa oloa siitä, että saatuani sivuston uudistuksen tehtyä uuvuin totaalisesti. Intoa ei oikein ole riittänyt ylläpitoon. Ei edes tuontireissuni jälkeen oikein. Motivaatiopula vaivaa. Okei, on se kai ymmärrettävääkin, kun sivuston väsäilyn aikana heräsin puoliltapäivin, join kahvin ja tein noin klo 13-05:30 joka päivä tekstejä ja uudistuksia. Vähemmästäkin väsyisi. Mutta se ei ole ole ainoa syy, ja koska tämä sivusto on minulle rakas ja kuitenkin samalla tiedän, että osa tiedonjaon salaisuutta on yhteisön ylläpito, minun täytyy oikeasti pysyä hieman skarpimpana. Niin hassulta kuin se voi kuulostaa, joskus eläintä voi auttaa parhaiten juuri yhteisöllisyyden kautta. Ja sellainen vaatii ylläpitämistä. Jos jotain olen työssäni yhteisömanagerina oppinut, niin sen, miten vahvasti yksikin ihminen saattaa vaikuttaa yleiseen tunnelmaan.

Yksi syistäni epäaktiivisuuteen on niinkin yllättävä kuin kasvaneiden facepalmausteni määrä. Nyt työskenneltyäni lintujen hyvinvoinnin ja erinäisen vahingossa tapahtuvan ajattelemattomuuden ja siitä seuranneiden kriittisten, lintuun kohdistuvien tekojen kitkemisen puolesta tietoisesti 13 vuotta, eli reilusti yli puolet harrastusajastani, on sellainen pieni lannistuneisuuden fiilis ehkä iskenyt. Tiedättekö… Se, kun toivoo, että jos mä nyt oikein kovasti autan, valistan, jaksan, olen kiva, olen mukava, olen kärsivällinen ja otan hieman kakkiakin niskaani hymyillen, asiat paranevat linnuille. Ja okei, nyt selvästi puhuu kyllä jokin alakuloisempi puoleni, koska olenhan minä sen myös huomannut, että on se myös toiminutkin. Mutta joka kerta, kun nettiryhmiin hyppii joku trolli tai ihmisiä, joille ei vain mene kauniistikaan sanomalla jakeluun, tuntuu, että tulee tosi suuri väsymys. Ehkä elän jossakin ihmeen utopiassa, jossa maailma voisi olla ihana paikka kaikille. Eihän se niin mene ja tiedän sen. Aina tulee näitä. Mutta silti: mitä aktiivisempia vaikeat ja riitaa haastavat ihmiset ovat omissa ryhmissäni, sitä vähemmän koen halua kirjoittaa sinne. En ole tainnut koskaan joutua vielä poistamaan ketään, mutta viime aikoina on tullut harkittua, myönnän… Se ei vain tunnu kivalta.

Homma menee suunnilleen niin, että avaan Facebookin. ”Jee! Ryhmään on tullut vies- Ei… Ei taas. Voi hel… Mitä tohon voi enää sanoa? Ei, mä en pysty, mä en jaksa. Jos kommentoin tohon, se paisuu taas äärimmäiseksi sodaksi. Ihan sama. Mä piiloudun tänne vaan ja harrastan nyt yksin.”

Yksi vaihtoehto tälle olisi pyytää yhteisön -eli teidän lukijoiden- apua. Vaikka itse olen antanut raamit, yhteisö loppupeleissä määrittelee itse itsensä. Eli suomeksi: teillä on mahdollisuus vaikuttaa ryhmien sisältöön, tunnelmaan ja laatuun. Tässäpä olisi siis idea: Nähdessänne FB-ryhmässä trollin, vaikean ihmisen (jonka tiedätte vaikeaksi) tai muutoin keissin, josta vaan tiedätte, että järkipuhe ei auta, ignoratkaa. Ja sen sijaan, että vastaisimme näihin juttuihin, kirjoitetaan aina oma juttu tilalle. Etenkin Facebookissa nuo provosoivat kirjoitukset siirtyvät silloin alaspäin ja jäävät unholaan. Niin trollit kuin vaikeat tapauksetkin yleensä kaipaavat huomiota ja siksi provosoivat tai jatkavat vääntämisiä muidenkin jo lopetettua – mutta heilläkin on rajansa. Kun kukaan ei ruoki sitä huomionkipeyttä, trollit pikkuhiljaa lannistuvat.

Niinpä pyytäisin nyt teitä hieman auttamaan minua. Ei ruokita enää trolleja. Kadotetaan pointittomat provot iloisempien postausten alle!

…Ja sitten, jos sekään ei auta, täytyy oikeasti alkaa miettiä, missä menee rajan bannien kanssa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *