Selviytyjät

Minulla on ollut huonoa onnea matkassa. Jonkinlainen pöpö ilmeisesti oli siirtynyt Shamanilta ja/tai Aiwassilta poikasille, ja niiden pesän katraasta tippui poikasia. Siitä on kai viitisen vuotta, kun minulla on viimeksi ollut tappioita…

Ensimmäisenä löysin pastellikasvopoikasen huonossa hapessa. Yritin pelastaa sitä sen viimeisinä hetkinä, mutta näki sen siitä jo, ettei se selviäisi. Isosta itkusta toettuani aloin seurata hieman tarkemmin sitä, mitä on tekeillä. Havaitsin poikasten kehityksen olevan vajavainen ja hidas. Osalla olisi pitänyt olla jo silmätkin auki, mutta kaikki pöntön vauvat näyttivät 1-3 päivisiltä edelleen. Niin pienille suille on tosi vaikea tehdä mitään, mutta koitin nesteytystä kookosvedellä. Mahdollisesti liian myöhään.

Eilen päiväni alkoi sillä, että S+A pesässä oli kaksi kuollutta vauvaa. Shokissa koitin toimia ja etsin syitä. Näin, että elossa oleva näytti myös huonona olevalta ja heiveröiseltä. Koska sen aiemman poikasen menehtyessä jäin epävarmaksi, siirsin juuri toissapäivänä yhden poikasista kokeeksi Jipille ja Jannekelle. Se poikanen puolestaan voi jo selkeästi paremmin. Niinpä siirsin myös viimeisen lapsen toisesta pesästä sinne niin, että J+J hoitaa nyt viittä vauvaa. Tänään illasta palatessani olisin näkevinäni aika selkeää parannusta, ja voipunutkin vauva jaksoi kohottaa ihan pikkuruisen päätä ja päästää ääntä. Vanhimmaiset voivat pirteästi, vaikkakin kakkonen ja kolmonen olivat trollanneet ja tiputtaneet renkaat. Nro 3:a en kuivikkeista löytänyt, joten yksi luku jää välistä…Valitettavasti katraiden ainoa valkokasvo oli menehtyneiden lasten joukossa…

Päivä alkaa näyttää hieman valoa. Molemmat toisen pesän säästyneistä vauvoista ovat elossa. Toisiksi nuorin oli aamulla vielä väsy ja siinä missä nuorimmainen nousi tsekkiä tehdessä varpailleen ja kerjäsi todella ponnekkaasti ruokaa kolmen vanhimman kanssa, toisiksi nuorin lojui väsyneenä, eikä jaksanut oikein reagoida. Ihan pieniä stunted-merkkejä näkyvillä. ”Vittu mä en menetä suakin”, oli ajatukseni, joten kaivelin keittiön kaapit ja tein hieman sörsselöä, miksaten vitamiinit, Annin lahjoittaman kotitekoisen ”Guardian angel” -tyylisen ratkaisun ja vaavijauheen. Dessasin ylihuolella kaikki välineet ja koitin sitten tökkiä vauvan syömään pesässä. Ei se jaksanut reagoida. Sitten pesin käteni kuumalla vedellä ja kuivasin, nostin sen pesästä ja pidin sitä nyrkin sisässä lämmössä hetken. Tiputin pisaran seosta nokanreunalle, josta se päätyi kielelle. Pienen maiskuttelun jälkeen alkoi tapahtua liikettä ja ihan pieni ”piih?” kuului sitten siinä, joten valutin toisen pisaran ja ujutin varoen pipetin kärkeä raosta. Muutaman tipan jälkeen pidin tauon ja annoin ottaa vielä parin minuutin nokoset. Sitten uusiksi. Tällä kertaa vaavi liikkui, nosti päätään ja alkoi varovasti pitää vähän sellaista alikehittyneen käheää kerjäysääntä. Annoin lisää. Tätä jatkettiin hitaasti ja kokeilevasti. Noin vartin jälkeen… pikkuinen raotti viimein silmiään, ensimmäistä kertaa! Ja hiljalleen kun vielä edettiin, lopulta kämmenelläni seisoi pienillä vähän hoikilla tikkujaloillaan pontevasti kerjäävä pienokainen, joka ilmoitti koko alikehittyneen kehonsa voimasta: ”Minä olen selviytyjä. Minulla on nälkä. Ruoki.”

Toivon parasta, odotan pahinta.

 

Artikkelikuvassa ylhäällä Jip & Janneke, vanhin poikanen – olettaenkin saa nimekseen Osiris.

Vanhin pastellikasvo, joka saanee nimekseen Pinkman.

Jip & Janneke, toisiksi vanhin. Nimeä en ole vielä päättänyt.

Toinen kuva samaisesta kaverista.

Kahdesta heiveröisemmästä yksittäiskuvat vasta, kun ovat tarpeeksi isoja rengastettavaksi.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *