Liikutuksen kyyneleitä …ja sottaista käsiruokintaa :)

Kuvat: Yhteistyössä Focus Nordic, focusnordic.fi
Kamera: Panasonic GH5 #focusnordic #panasonic

Olin aivan hiljattain tässä työmatkalla muutaman päivän. Sillä välin Annin hoivassa olleet poikaset ovat humahtaneet suunnattomasti koossa!

Umbran väri on todella eksoottinen: se on tummahko mediumtyypin hopea, ja sen piilevä valkokasvoisuus saa posken todella superhailakaksi. Kontrastin haaleus ja värien sävy menee jotenkin tosi nappiin, enkä täysin samanlaista vivahdetta ole koskaan nähnyt!

Unicorn puolestaan on päinvastaisesti aivan huikean tumma! Olin näkevinäni siinä hopeamerkit, mutta se on niin tumma, että olen alkanut epäillä asiaa. Toisaalta niskan ja kasvojen ero on niin voimakas, että se melkein kielisi kalotista. Siiven hopeamerkit – eli eräänlainen haalistuma sulissa – olivat selkeämmät aiemmin, mutta nyt väri on muuttunut aika tasaiseksi. Jos kyseessä ei ole hopea, tällä tipulla voisi startata vaikka vk-harlekiinilinjaa!

Sitten vielä Achaea! Sen sulkapuku oli hyvin mähmässä ruokintakauden jälkeen, ja väriä oli vaikea nähdä. Rassu päätyi nyt pesulle, ja lopulta sieltä paljastui viimeisen kuvan silkinsileä bronze fallow!

Ja jos mietit, miten niin sottainen käsiruokinnasta, niin oijoi, kyllä. Käsiruokinta on aina enemmän tai vähemmän sottaista, ja vaikka kokemus opettaakin tarkkuutta otteeseen ja koordinaatioon, isompipäisen poikueen kanssa siivet hutkivat, vauvat pomppivat toistensa päällä, ja hinku olla ensimmäinen on kova.

Ruokin silti mieluiten poikaset samanaikaisesti, sillä näin emot luonnossakin tekevät, ja kun käsiruokinta on kyseessä, pyrin jäljittelemään mahdollisimman paljon etenkin sosiaaliseen käytökseen ja pesimäkäytökseen vaikuttavia luontaisia tapahtumia.

Poikasten kasvu itsessään ei ole ollut ainoa harrastustani ilahduttanut asia. Vaikka no. Tavallaan se oli siitä lähtöisin. 🙂 Kun työmatkani jälkeen lähdin hakemaan poikasia takaisin Annilta, tulin parkkipaikalla poikasia vastaan. Kun näin ne, jotenkin niin hyväkuntoisina ja kaikesta kurjasta hienosti selvinneenä, minuun iski jokin todella voimakas rakkaudellinen ylpeyden puuska niitä pieniä sulallisiksi kasvaneita nugetteja kohtaan. Yllätin itseni liikutusitkemästä jälleennäkemisen riemusta. Vastaavaa ei ole hetkeen harrastuksessani tapahtunut, ja tulin todella onnelliseksi siitä tajuamisesta, että kaikkien vaikeuksien jälkeen nyt masennuksen liki peitottuani olen saanut takaisin sen kipinän, joka tuntui hetken olleen nukuksissa. Se sisäinen hehku on minulle jotain sanoinkuvaamattoman arvokasta. Se ei ole vain motivaation sytyttäjä, vaan myös tiiviisti linkittynyt identiteettini osa. Osa minua lintuihmisenä, neitokakaduharrastajana ja jonkinlaisena lajin puolesta puhujana.

Jos minä haluan auttaa lintuja, minähän hitto vie autan lintuja. Koska loppupeleissä siinä ei ole kyse minusta. Siinä on kyse linnuista.

Jotta voi vaikuttaa ja parantaa aidosti neitokakadujen oloja on voitava olla herkkä. Särkyväkin. Ne ovat kaikki voimavaroja, sillä vaikka se sama särkyvyys saa kyynelehtimään ja vajoamaan vastoinkäymisten aikana peiton alle, se sama säihky saa yrittämään yhä uudelleen ja uudelleen. Nousemaan lintujen väärinkohtelua vastaan silloinkin, kun väsyttää, vaikka se tuntuu joskus tosi vaikealta. Mutta se säihky. Rakkaus, ymmärrys ja arvostus lajia kohtaan. Se on ihan mieletön voima, ja sen takaisinsaaminen tuntuu hyvältä. Minusta jotakin niin itseään lähellä olevaa on voitava kyetä puolustamaan. Jos minä otan vapaaksi tarkoitetun  lentävän olennon lemmikikseni, olen velkaa sille vähintään sen, että puhun mahdollisimman hyvän kohtelun puolesta.

Tuo itkupurskahdus oli voimakas merkki siitä, että olen todellakin saanut osan itseäni takaisin. Sitä ei mikään ihan pieni vavahduta: ei yritykset repiä minua alas joillain ihan hullunkurisilla juoruilla, ei sivuston kohdennetuilla hakkerointiyrityksillä. Tuollaiset teot vain lisäävät haluani toteuttaa intohimoani. Jos minä haluan auttaa lintuja, minähän hitto vie autan lintuja. Koska loppupeleissä siinä ei ole kyse minusta. Siinä on kyse linnuista.

Ja minulla on aivan ihana, lämminhenkinen tukiverkosto. Minusta meillä on uusi kasvattajien sukupolvi Suomessa. Sellainen, joka myös vetää yhtä köyttä. En ole yksin – enkä todellakaan jätä näitä minua harrastuksessani myös tukeneita yksin.

On tosi ihanaa voida taas tehdä sitä mitä rakastaa. <3

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *